Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2018.

Kesä liskolassa

Kuva

Ensimmäiset munat

Kuva
Odotettavissa liskovauvoja High yellow ♡ Godzilla Super Giant het Eclipse Parittelu tapahtui useita kertoja onnistuneesti huhtikuun alussa ja jokin aika sitten siirsin Watin omaan yksiöönsä kun huomasin mahan pyöristyvän. Neiti alkoi olla aika laiskan pulskea jo pari viikkoa sitten ja harjoitteli kovasti kaivamaan wetboxiaan. Viime päivinä munat kuulsivat mahan alta läpi jo todella selkeästi, eikä voinut olla huomaamatta kuinka "viimeisillään" liskoneiti oli. Ruoka maistui ja mamma oli muutenkin ihan normaali, mutta aloin jo huolestumaan, saisiko pieni liskoni munia koskaan ulos? Näin ensikertalaisena olin itse ehkä hieman malttamaton, sillä Watti tuntui tietävä milloin on aika ja niinhän se oli 8.5 putkauttanut kaksi hyvän kokoista munaa turpeensa sekaan. Olin menossa tarkastamaan boxia kun huomasin liskon köllöttelevän kivellään kopperoisen sijasta. Neidistä näki heti, että munat oli pakosti ulkona, koska ulkomuoto oli hoikistunut huomattavasti. Ja siellähän ne oliva...